Sosiaalisen median palveluiden käyttäjän kannattaa harkita, mitä
itsestään ja muista kertoo ja kenelle. Palveluissa on yleensä erilaisia
tapoja suojella omaa yksityisyyttään. Monilla keskustelupalstoilla
käytetään nimimerkkiä, ja oikea henkilöllisyys kerrotaan vain sivuston
ylläpitäjälle. Facebookissa taas esiinnytään omalla nimellä ja kuvalla.
Siellä omia tietoja voi nimeä ja kuvaa lukuun ottamatta kuitenkin rajata
yksityisyysasetuksilla vain omien, valittujen tuttujen näkyville.
Omien henkilötietojen julkaisemisen kanssa tulee aina olla tarkkana.
Nimi ja valokuva ovat netissä jo tavanomaista tietoa, mutta esimerkiksi
oman kotiosoitteen, sähköpostiosoitteen, henkilökohtaisten valokuvien ja
yksityisasioita käsittelevien tekstien kanssa tulee olla tarkempi.
Netistä on jälkeenpäin vaikeaa tai jopa mahdotonta saada pois sellaisia
tietoja, joita sinne on joskus laittanut.
Suurimmat suomalaiset palveluntarjoajat ovat sitoutuneet noudattamaan
Sosiaalisen median käytännesääntöjä. Niitä
noudattavat yhteisöt antavat palveluissaan tietoa muun muassa
Erityisesti Facebookissa on usein erilaisia linkkihuijauksia. Linkki ja
kehotus klikkaamiseen tulevat näennäisesti kaverilistalla olevalta
henkilöltä. Linkit ovat tarjoavinaan usein esimerkiksi kohauttavia
videoita tai kuvia, ilmaisia tuotteita tai palveluita tai muuta
vastaavaa.
Klikkaamalla linkkiä ei kuitenkaan yleensä pääse haluttuun tietoon, vaan
se johtaa linkin leviämiseen eteenpäin omalle kaverilistalle, joskus
omien henkilökohtaisten tietojen päätymiseen huijareille tai maksullisen
palvelun tilaamiseen. Joskus linkit sisältävät myös haittaohjelmia.
Kannattaa siis harkita ennen kuin klikkaa!
